HipHop, Break, Show- ja Discotanssi
11-vuotiaat ja alle, 12-15 vuotiaat, yli 16-vuotiaat. Yli puolet ryhmän
jäsenistä pitää sijoittua ilmoittautuvaan ikäryhmään.
Esityksen musiikki tulee olla cd:llä. Musiikki voi olla yhdistelmä useammasta kappaleesta ja sen tulee alkaa heti raidan alusta. Levyn päälle tulee olla valmiiksi merkittynä ryhmän nimi ja kilpailuluokka, esityksen nimi ja koreografin/ryhmän ohjaajan nimi.
Pyörre avain 10€/hlö. Samalla maksulla voi osallistua useampaan esitykseen. Yhdellä maksulla myös Tanssitapahtuma sekä Pyörremestaruuskisat.
Voittajille jaetaan rahalliset kannustuspalkinnot. Lisäksi tuomaristo jakaa
valitsemillensa ryhmille kunniamaininnat. Tuomaristo antaa jokaisesta esityksestä
kirjallisen palautteen, joka lähetetään jälkikäteen.
Esityksen maksimipituus 4 minuuttia.
HipHop yksintanssi, Break yksintanssi, HipHop paritanssi ja show paritanssi (tyttö ja poika / kaksi tyttöä / kaksi poikaa)
Kisaan voivat osallistua kaikki yli 12-vuotiaat.
Kesto n. 1 minuutti. Musiikki järjestäjän toimesta. HipHop sisältää erilaisia tanssityylejä ja on yhdistelmä mm. afrikkalaista tanssia, afro-amerikkalaistatanssia, breakdancea, reggaeta, lockingia, poppingia, streetdancea, capoeiraa, housea, electric boogieta, hypeä, new jack swingiä, jamingia ja discotanssia. Siksi kaikki liikkeet, jotka ovat luonteenomaisia kyseisille tansseille, ovat hyväksyttäviä, mutta jotta tanssi olisi HipHoppia, on edellä mainittuja lajeja yhdisteltävä. Akrobatiaa voi käyttää osana kilpailusuoritusta, mutta se ei saa olla hallitsevin osio. Rytminvaihdokset ovat olennaisia HipHopissa. Muuta rekvisiittaa kuin vaatteita ei saa käyttää.
Kuin edellä paitsi oma musiikki. Molempien tanssijoiden tulee tanssia yhdessä, ei pelkästään itsekseen tai vuorotellen. Nostot eivät ole sallittuja. Esityksen maksimikesto 2 min. Muuta rekvisiittaa kuin vaatteita ei saa käytää.
Kaksi kilpailijaa kilpailee keskenään ja parempi pääsee jatkoon kunnes voittaja on selvillä. Myös kolmannesta ja neljännestä sijasta järjestetään battle. Battlen maksimipituus 1 min/kierros. Suorituksen tulee sisältää breakdancelle tyypillisiä liikkeitä, breakdance ei ole pelkkiä temppuja. Musiikki järjestäjien toimesta. Samaa liikesarjaa ei saa esittää kuin kerran.
Kilpailijat voivat esittää mitä tahansa tanssin lajia tai niiden yhdistelmiä omalla persoonallisella tavallaan. Suoritus saa sisältää akrobaattisia liikkeitä ja nostoja. Tärkeää on kokonaisuus, jossa yhdistyvät koreografia, tanssi, suorituksen ajatus sekä esiintymisasut. Tanssissa ei saa olla sellaista rekvisiittaa, jota ei voi käsissä tuoda lavalle ja viedä pois. Rekvisiitta ei saa liata lattiaa. Esityksen maksimikesto 2 min. 15 sek. Esityksissä kilpailijoiden oma musiikki.
Kilpailija saa esittää mitä tahansa tanssilajia tai niiden yhdistelmää omalla persoonallisella tavallaan. Suoritus saa sisältää akrobaattisia liikkeitä. Tärkeää on kokonaisuus, jossa yhdistyvät koreografia, tanssi, suorituksen ajatus sekä esiintymisasu. Tanssissa ei saa olla sellaista rekvisiittaa, jota ei voi käsissä tuoda lavalle ja viedä pois. Rekvisiitta ei saa liata lattiaa. Esityksen maksimikesto 2 min. ja 15 sek. Esityksessä kilpailijan oma musiikki.
Pyörre-avain 10 €/hlö. Samalla maksulla voi osallistua useampaan
esitykseen. Yhdellä maksulla myös Tanssitapahtuma sekä Pyörremestaruuskisat.
Jokaisen luokan kolme parasta palkitaan pokaalein. Parhaille on luvassa vaatelahjakortti.
Ahjolan nuorisotyö
Tiina Koivula
puh. 045 138 1835 (iltaisin)
tiina@kerubin.net
